1960-luvun loppupuolisko oli voimakasta kasvuaikaa nuorelle elinkeinolle. Alan ainoana oppikirjana toimi Halmeen ja Orpanan "Lohenkasvattajan opas".

Koulutusta ei ollut, joten oppiminen tapahtui yrityksen ja erehdyksen metodilla. Saatu oppi oli näin usein karvas, mutta meni yleensä kerralla perille. Kantapään kautta oppinsa saaneena pioneerina Esko oli valmis neuvomaan alan uusia yrittäjiä. Aikaa kului myös kalastuskuntien illoissa istutusasioita neuvomassa. Työ ei jäänyt huomaamatta ja näin Esko valittiin vuonna -68 nuoren Suomen lohenkasvattajain liiton hallitukseen. Tässä luottamustoimessa hän toimi 1980-kuvun alkuun saakka.

Vuonna -67 pohjoiskarjalalaiset kalankasvattajat perustivat Suomen ensimmäisen kirjolohen jalostukseen keskittyvän yrityksen, Itälohi Oy:n. Myös Esko lähti mukaan hankkeeseen. Pian hän alkoi kuitenkin epäillä toiminnan järkevyyttä ja ainoaksi mahdollisuudeksi jäi vetäytyä yrityksestä. Puuhamiehinä olleet armeijan upseerit olivat epärealististen kuvitelmiensa innoittamina lähteneet vetämään toimintaa, johon ammattitaito ei riittänyt.

Tästä kertoo kirjassaan Kauno Peltoniemi:

"Ennen yrityksen perustamista ei huomioitu riittävästi raaka-aineen saantia ja markkinointimahdollisuuksia, jotka olisi tarkoin tutkittava ennen tuotantolaitoksen perustamista. Kuunnellessani avausjuhlassa mahtavaa torvisoittokunnan esitystä, tuli mieleeni tuo vanha sanonta, ettei pidä soitellen sotahan lähteä."

Eskon herkän bisnesvaiston ansiosta Karjalan Lohelle ei aiheutunut seikkailusta taloudellista tappiota hankkeen nopeasti kaaduttua.