Parisen vuotta oli katsastettu monenmoista myllynpaikkaa, kunnes vuonna -64 vihdoin tärppäsi. Mikkelin Kekkolassa toimiva mylläri vihjasi, että hänen entisen toimipaikkansa, Tohmajärven kunnan Tikkalan kylän myllyn, toiminta oli loppumassa. Paikanpäällä havaittiin, että Särkijärvestä myllyyn johtavan joen vesi oli kirkasta, virtaamat ja korkeuserot riittäviä sekä että myllyn alapuolella oleva tasainen viljelyaukea soveltuisi kalalammikoiden kaivamiseen. Etsintärupeama oli saanut ansaitsemansa päätöksen ja Esko saattoikin vihdoin todeta: "Tässä se on".

Tämän näköisen idyllin Esko oli löytänyt. Kuvan vasen laita kertoo kovasta työtä, jonko uusi laitos perustajaltaan vaati. Laitoksen ensimmäinen kesä: putkien asennus ja ensimmäisen lammikon kaivaminen käynnissä.

Kalalaitoksen maa-alueen haltuun saamiseksi aloitettiin neuvottelut kesällä -64. Maanomistaja Teuvo Hietala oli valmis myymään tarvittavan määräalan, mutta hänen hintapyyntönsä oli käytettävissä oleviin rahavaroihin nähden liian korkea. Maa-alueesta tehtiinkin vuokrasopimus neuvottelujen johtaessa ratkaisuun, jossa maanomistajan poika Matti Hietala tuli osakkaaksi Aatto Leikkaan ja Eskon kanssa perustettavaan osakeyhtiöön.

Kostamon koululla oli pidetty kalailta, jossa oli koolla Onkamo-Sintsin kalastuskunnan jäseniä puheenjohtajansa Juhani Hartikaisen johdolla. Luennoitsija ollut Kyösti Mäkinen käsitteli kalankasvatusta myönteisessä hengessä, mm. maaseudun mahdollisena tulevaisuuden työllistäjänä. Osittain luennon ansiosta uusi yritys sai positiivisen vastaanoton kuulijoiltaan. Alueen jakokunta ei sen sijaan ollut täysin yksimielinen hankkeen hyväksymisestä. Kalastuskunnan myönteisen asenteen vuoksi ei kuitenkaan ryhdytty riitelemään asiasta. Niin näki päivänvalon Karjalan Lohi Oy.

Särkilahdesta oli siis kerättävä vähäiset kimpsut ja kampsut ja suunnattava kohti Pohjois-Karjalaa. Kyläläiset katselivat touhua hieman epäillen - ja osin tietämättöminä: "Tokko tuolla kalankasvatuksella Esko elättää ison perheensä". Huhtikuussa -65 perhe Hagman matkasi kuorma-autolla Tikkalaan. Matka taittui osan porukasta istuessa autonlavalla muuttokuorman seassa. Välillä oli pysähdyttävä keräilemään kuormasta pudonneita tavaroita takaisin lavalle. Perillä kannettiin vähäiset kalusteet pieneen myllytupaan, josta tuli asunto alkuvuosien ajaksi. Muuttokuorman maksettuaan perheelle jäi rahaa 20 markkaa, jotka Eija oli voittanut veikkauksessa.

Myllytuvan uusilla asukkailla oli käytettävissään yksi hellahuone. Talvella kylmässä ja vetoisassa mökissä lämmityslaitteina käytetyt kaasu- ja öljykamiinat olivat jatkuva tulipalon uhka. Ensimmäisenä syksynä asuinolot kohenivat hieman, kun Esko remontoi toisen, kylmillään olleen huoneen asumiskuntoon. Vuoden -66 keväällä tilanahtautta pahensi perheen kuopuksen, Päivin syntymä.

Perheen heikot asuinolot saivat kyläläiset ensin ihmettelemään, minkälaisen porukan se oli oikein naapurikseen saanut. Pian kuitenkin hämmennys laantui ja lähinaapureista muodostui alkuvuosien tukirengas: Savolaisesta saattoivat lapset hakea hinkillä maitoa, Hietaloilta taas vieraiden yllättäessä lakanoita lainaksi. Mökin ylellisyyksiin ei kuulunut omaa saunaa. Onneksi naapurit tulivat tässäkin apuun ja saunomassa voitiin käydä parin sadan metrin päässä sijaitsevassa Hietalan rantasaunassa. Saunan jälkeen lapset kirmaisivat avojaloin kotimökkiin. Sauna toimi myös Eijan pyykkitupana. Pesuvesi oli lämmitettävä muuripadassa ja pyykki pestävä käsin.